3. Tangomusiikki

Tällä sivulla

  • Johdanto
  • Musiikista yleisesti ja tanssimusiikista erityisesti
  • Tangomusiikin synty ja alkuvaiheet
  • Tangomusiikin kolme alalajia, ”tres ritmos”
  • Tangomusiikin kolme pääasiallista kehityslinjaa
  • Sävellykset, sovitukset ja esitykset
  • Tangomusiikin elementit
  • Perinteiset tangosoittimet
  • Tango-orkesterit
  • Tangolevytykset
  • Tangomusiikin aikajana
  • Lisätietoa

Johdanto

Musiikki on tangon kolmesta osatekijästä (tanssin ja lyriikan ohella) ehkä kaikkein keskeisin: se sitoo kaikki kolme yhdeksi kokonaisuudeksi. Toisaalta musiikki toimii myös yksinään, ilman tanssia ja ilman lyriikkaa. Tällä sivulla esitellään lyhyesti eri lähestymistapoja tangomusiikkiin. Heikki Valkonen on laatinut Argentiinalaisen tangomusiikin ystävät ry:n verkkosivuille erittäin kattavan ja asiantuntevan Tangomusiikin lyhyen historian.

Musiikista yleisesti ja tanssimusiikista erityisesti

Tango on alunperin nimenomaan tanssimusiikkia; se kehittyi samaan aikaan ja samassa ympäristössä tanssin kanssa. Myöhemmin – tangolaulun (tango cancion), tangon uuden kaartin (Guardia Nueva) ja Astor Piazzollan uuden tangon (tango nuevo) myötä – siitä kasvoi myös yksinomaan kuunneltavaksi tarkoitettu taidemuoto.

Tanssimusiikkia on nykyään lähes lukemattomia erilaisia tyylejä ja siksi ei ole olemassa yksinkertaista määritelmää sille, mikä tekee tietystä musiikista tanssimusiikkia. Tangon tapauksessa voidaan ajatella, että musiikissa tulee olla ainakin selkeä syke ja rakenne sekä tyypilisiä rytmikuvioita, jotta se tarjoaa tanssijoille mahdollisuuden sovittaa askeleet hyvin yhteen musiikin kanssa. Musiikissa tulee lisäksi olla tunteellista syvyyttä, jotta se inspiroi tanssijat ilmaisemaan itseään ja musiikkia tanssin kautta.

Tango-DJ, -tanssija ja -opettaja Melina Sedó on määritellyt seitsämän asiaa, jotka tekevät tangomuusikista tanssittavaa: hahmotettava syke, tasainen tempo, tanssille sopiva tempo, hyväksyttävä äänenlaatu, sopiva monimutkaisuus, ennustettava rakenne ja tunteellinen vetoavuus (Melina’s two cents: What makes music danceable?).

Niin tangosta kuin mistä tahansa muustakin musiikkityylistä puhuttaessa on hyvä tuntea jonkin verran musiikin teorian peruskäsitteitä. Se ainakin helpottaa musiikin pukemista sanoiksi. Tälläinen analyyttinen lähestymistapa on toki vain yksi mahdollinen suhteessa musiikkiin. Joillekin musiikkiin suhtautuminen on kenties täysin tunteellinen tai muuten lähes automaattinen ja refleksinomainen ilmiö, mikä on luonnollisesti aivan yhtälailla ”oikea” lähestymistapa.

Hyviä alustuksia musiikin teoriaan ovat mm. Sibelius-akatemian sivustot Musiikinteoria 1 ja Musiikinteoria 2. Myös Tampereen yliopiston sivusto MuTe – musiikin teoriaa webissä tarjoaa hyvän jahdannon. Tanssinopettaja Päivi Viiri on laatinut erinomaisen Seuratanssijan musiikkitietosivuston, jossa musiikin teoriaa esitellään erityisesti seuratanssijan näkökulmasta. Suomen tanssipalvelimella on hyvä artikkeli tanssimusiikin rytmistä.

Tangomusiikin synty ja alkuvaiheet

Tangon tarkkaa syntyhistoriaa ei ole kirjattu ylös ja se on siksi jonkin verran avoin eri tulkinnoille. Yleisesti ajatellaan, että tangon syntyyn vaikutti useita eri musiikkityylejä, jotka voidaan karkeasti jakaa kolmeen eri  ryhmään:

  • argentiinalainen musiikki: mm. tanssittu milonga, milonga campera ja payada.
  • eurooppalainen musiikki: tanssimusiikki (esim. polkka, masurkka, valssi ja sottiisi) ja laulu (mm. napolilainen laulu, canzone napoletana).
  • afrikkalainen ja afrokuubalainen musiikki: mm. candombe ja habanera.

Tangon syntyyn vaikutti ilmeisesti kaksi erilaista milongamusiikkia, joista toinen oli tanssimusiikkia ja toinen kuunneltavaksi tarkoitettua laulua. Tanssitussa milongassa kuului todennäköisesti habanerarytmi (Musical atlas of Cuba). Ei-tanssittu milonga, milonga campera, oli kitaralla säestettyä laulua. Sen voidaan ajatella olevan sukua  payadalle, joka oli improvisoitua kitaralla säestettyä runolaulua. Payadaa esittivät payadorit, joista kuuluisimpana pidetään Gabino Ezeizaa (TodoTango), jonka musiikkia on säilynyt levytettynä (YouTube).

Milonga camperan tunnusmerkkejä ovat habanerarytmi ja ns. 3–3–2-rytmi (African-American and Latin American Styles of Music). Ensiksi  mainitusta esimerkkinä toimii Sebastián Iradierin (myöhemmin Yradier) kappale ”La paloma” (YouTube). Jälkimmäistä rytmillistä kuviota kuulee myös sekä perinteisessä tangossa, esimerkiksi Anibal Troilon orkesterin kappaleen ”Comme il faut” alussa (YouTube), että suuressa määrin Astor Piazzollan musiikissa, esimerkiksi kappaleessa Libertango (YouTube).

Ainakin nykyään milonga campera on rauhallista ja mollivoittoisen haikeaa soinniltaan. Musiikkityylin kuuluisia edustajia ovat esim. Alfredo Zitarrosa, Atahualpa Yupanqui, Jorge Cafrune ja Jose Larralde. Sekä YouTubessa että Spotifyssa on milonga campera -soittolistoja.

Eurooppalaisesta musiikista erityisesti eri tanssimusiikityylien ja italialaisen lauluperinteen sanotaan vaikuttaneen tangoon. Tangotutkija Carlos Vegan mukaan flamencoperinteeseen lukeutuva Espanjan andalusialainen tango vaikutti osaltaan argentiinalaisen tangon syntyyn (Escuela de Tango de Buenos Aires: The Origins of Tango, Flamenco Family Tree).

Afrikasta Karibian kautta Argentiinaan ja Uruguayhin saapuneen musiikin sanotaan vaikuttaneen erityisesti tangon rytmiikkaan. Candombe (candombe.com) on Montevideossa Uruguayssa suosittu alunperin yksinomaan rummuilla soitettu musiikkityyli (YouTube).

Laulu

Alkuaikojen tangon sanotaan olleen pääasiallisesti instrumentaalimusiikkia. Kuitenkin jo 1880-luvulta tunnetaan tangosanoituksia (tai ainakin jonkinlaisen esitangon sanoituksia), joten laulu yhdistyi tangomusiikkiin varhain. Ensimmäisissä lauletuissa tangoissa laulun osuus oli vähäinen ja sanoitukset yksinkertaisia. Vähitellen tangolyriikka ja tangolaulu alkoivat kehittyä, kunnes Carlos Gardelin (1890-1935) myötä syntyi tangolaulu (tango canción) eli ensisijaisesti kuunteluun tarkoitettu tangotyyli.

Tanssitun orkesteritangon laulu rajoittui alunperin vain yhden kertosäkeen (estribillo) laulamiseen ja tämän esitti ns. estribillista. Myöhemmin, tangomusiikin kulta-aikana, tangolaulajan rooli orkesterissa kasvoi orkesterin täysiveriseksi jäseneksi (cantor de orquesta). Tarkempaa tietoa tangolaulajan kehityksestä on TodoTangon-sivuston artikkeleissa (kohdan ”Chronicles” kuusiosainen artikkelisarja ”The tango singer” ja artikkeli ”The estribillistas”) ja Tangology 101-sivustolla.

Kokoonpanot

Tangon alkuaikoina musiikkia esittivät pienet kokoonpanot, kuten kitarasta, poikkihuilusta tai klarinetista ja viulusta koostuvat triot. Yleisenä soittimena mainitaan usein myös pieni harppu (arpa criolla), joka toimi kitaran tilalla. Oma roolinsa tangon leviämisessä Buenos Airesin laitakaupungilta keskustaan oli posetiivilla (organito, TodoTangon-artikkeli), joka esiintyy mm. usean tangon nimessä.

1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla kehitettiin Euroopassa paljesoittimia, joista myöhemmin kehittyi nykyinen harmonikka sekä tangon sittemmin tunnusomaisin soitin, bandoneon (Vapaalehdykkä: Bandoneonin historia). 1800-luvun loppupuolella bandoneon kulkeutui Argentiinaan, jossa se vähitellen sai paikkansa tangokokoonpanoissa (TodoTango: The bandoneon, name, origin and manufacturers; TodoTango: The Bandoneon in the River Plate, Part II). Yksi merkittävimmistä tangobandoneonin pioneereista Buenos Airesissa oli bandoneonisti, orkesterinjohtaja ja säveltä Juan Maglio ”Pacho” (TodoTango), joka alkoi esiintyä ammattimaisesti 1900-luvun alussa (Escuela de Tango de Buenos Aires: The appearance of the bandoneon in Tango). ”Pachon” kvartettikokoonpanoon kuului bandoneonin lisäksi poikkihuilu, viulu ja kitara.

19010-luvulla tehtiin ensimmäinen tangolevytys, jossa esiintyvän kokoonpanon nimitys oli orquesta típica criolla (TodoTango: The first recording of an «Orquesta Típica»). Tämä Vicente Grecon johtama ”tyypillinen kreoliorkesteri” koostui kahdesta bandoneonista, kahdesta viulusta, huilusta ja kitarasta ja oli ensimmäinen nimenomaisesti tangon soittoon keskittynyt kokoonpano (Escuela de Tango de Buenos Aires: History of Tango – Part 6: Orquesta Típica. It’s origins).

Kypsä tango-orkesteri oli vielä vailla kahden tangon vanhan kaartin orkesterinjohtajan, muusikon ja säveltäjän uudistuksia. Francisco Canaro (TodoTango) ja Roberto Firpo (TodoTango) vaihtoivat kitaran ja huilun kontrabassoon ja pianoon, jolloin syntyi tangosekstetti (kaksi bandoneonia, kaksi viulua, kontrabasso ja piano), joka säilyi tango-orkesterin ytimenä koko tangon kultakauden ajan (Escuela de Tango de Buenos Aires: History of Tango – Part 7: Origins of the Orquesta Típica – Francisco Canaro, History of Tango – Part 8: Roberto Firpo and the acceptance of the piano in the Orquesta Típica).

Tangomusiikin kolme alalajia, ”tres ritmos”

Perinteiseen tangomusiikkin kuuluu kolme rytmillisesti toisistaan poikkeavaa alalajia (kolme ”rytmiä” eli ”tres ritmos”): tango, milonga ja valssi (LA Tango Academy: The Three Faces of Tango). Tavallinen tango on rytmiltään tasajakoista (siinä lasketaan esimerkiksi neljään), kun tangovalssin rytmi on kolmijakoinen (lasketaan kolmeen tai kuuteen). Milonga tarkoittaa tässä tapauksessa nimenomaan Buenos Airesin ”kaupunkilaismilongaa” (milonga ciudadana/porteña/urbana) erotuksena Argentiinan maaseudun milongasta (milonga campera).

Tango

Alkuaikojen tangon pääasiallinen rytmikuvio oli habanera. Kappaleet saattoivat koostua ainoastaan yksinkertaisesta melodiasta, jota säestettiin habenerarytmillä: kuuntele esim. 1910-luvun levytyksiä levyltä ”La prehistoria del tango” – joko YouTubessa tai Spotifyssa.

1920-luvun tangon uuden kaartin, Guardia Nuevan, myötä mm. tangon harmonia ja orkestraatio kehittyivät (Tangology 101:Guardia Nueva: 1925 to 1935). Rytmiikan osalta tango luopui säännöllisestä habanera-säestyksestä, jonka tilalle tuli tasainen neljä neljäsosaa -säestys (marcato/marcatto/marado tai el cuatro). Tämän tyylisuunnan merkittävimpänä edustajana pidetään Julio De Caron orkesteria. TodoTango-sivustolla esitellään myös De Caroa edeltäviä tangon uudistajia artikkelissa Pre-Decarean Orchestra Innovators.

Milonga

Kapunkilaismilongan rytmi on tasajakoinen ja sillä on toistuva rytmillinen peruskuvio, habanera. Milonga ciudadanan/porteñan/urbanan katsotaan syntyneen Milonga sentimental -kappaleen myötä. Sen sävelsi 1931 Sebastian Piana ja sanoituksesta vastasi Homero Manzi. Kappaleen esitti ensimmäisenä Mercedes Simone (YouTube) ja siitä on sittemmin tullut hyvin suosittu erityisesti tangotanssijoiden keskuudessa. Muita tunnettuja kaupunkilaismilongoja ovat esim. Luis Martinon säveltämä ”Ella es asi” (YouTube) ja Luis Riccardin säveltämä ”Milonga de mis tiempos” (YouTube). Hyvä perehdytys milongarytmiin on tangokitaristi Julian Gracianon YouTube-video, Tango lickS- Tutoriales de tango por Julian Graciano ”Ritmo de milonga”.

Valssi

1800-luvulla valssi alkoi yleistyä Euroopassa ja saapui myös Buenos Airesiin ja Montevideoon. Kun tätä uutta tanssimusiikkia alettiin säveltää ja soittaa Rio de la Platan alueella, syntyi vals criollo  (”kreolivalssi”, TodoTango). Tango-orkesterien soittamaa vals criolloa sanotaan usein tangovalssiksi ja sitä alettiin äänittää tangojen ohella heti 1900-luvun alussa. Kuuluisia tangovalsseja ovat esim. ”Desde el alma” (YouTube, TodoTango), ”Lagrimas y sonrisas” (YouTube) ja ”Palomita blanca” (YouTube). Jotkin tango-orkesterit ovat levyttäneet myös rytmiikaltaan eloisia perulaistyyppisiä valsseja (vals peruano), kuten esim. ”La flor de la canela” (YouTube) ja ”Que nadie sepa mi sufrir” (YouTube). Valssin rytmiikkaa käsitellään Julian Gracianon YouTube-videolla Tango lickS- Tutoriales de tango por Julian Graciano ”Ritmo de VALS”.

Tangomusiikin kolme pääasiallista kehityslinjaa

Tangomusiikki käsitteenä kattaa suuren määrän erilaista musiikkia eri aikakausilta. Yksi tapa jaotella tätä musiikkia on sen ”käyttötarkoituksen” mukaan. Tällä tavoin tango voidaan jakaa ensi kädessä tanssittavaksi tarkoitetuksi ja ensi kädessä kuunneltavaksi tarkoitetuksi musiikiksi. Jako ei aina ole yksiselitteinen; tanssimusiikkia voi hyvin kuunnella tanssimattakin ja konserttimusiikkia voi tanssia, jos siltä tuntuu.

Kuunneltavaksi tarkoitettu tanssimusiikki voidaan edelleen jakaa tangolauluun ja konserttitangoon. Näistä ensin mainittu on vokaalimusiikkia, jossa soittimet säestävät laulua ja tangolyyrikalla on keskeinen osuus. Konserttitango puolestaan on usein instrumentaalista taidemusiikkia ja siinä sävellykset ja sovitukset voivat olla monimutkaisempia kuin tangolaulussa.

Tangotanssimusiikki

Varhaisinta tangoa, kuten suurinta osaa tangon kulta-ajan orkesteritangosta, voidaan pitää tangotanssimusiikkina; se on alunperin tehty tanssittavaksi. Tangotanssimusiikissa on yllä mainittuja tanssimista helpottavia elementtejä. Milonga ciudadana/porteña/urbana ja tangovalssi ovat niin ikään useimmiten tanssittavaksi tarkoitettua musiikkia.

Carlos Gardel ja tangolaulu

Tangolaulu (tango canción) syntyi Carlos Gardelin (1890-1935) myötä. Laulettuja tangoja oli toki ollut ennenkin, mutta uudessa tyylissä laulu oli selkeästi musiikin keskiössä. Muita kuuluisia tangolaulun edustajia olivat mm. Ignacio Corsini (1891-1967), Agustín Magaldi (1898-1938) ja Hugo del Carril (1912-1989).

Carlos Gardelin musiikissa säestys oli useimmiten toteutettu kitaroilla. Julian Gracianon videossa Tango lickS- Tutoriales de tango por Julian Graciano ”Las guitarras de Gardel” on havainnollinen esimerkki Gardelin musiikille tyypillisestä kitarasäestyksestä. Carlos Gardelista voi lukea lisää arkistoidulta Gardelweb- ja Very Tango Store-sivustolta.

Latinalaista amerikkaa tutkinut historioitsija Simon Collier on kirjoittanut kattavan kirjan Carlos Gardelin elämästä, ”The Life, Music, and Times of Carlos Gardel” (Google). Collier kirjoitti myös kaksi muuta merkittävää teosta, toisen tangosta yleisesti (”Tango!: The Dance, the Song, the Story”, Google) ja toisen Astor Piazzolasta (”Le Grand Tango: The Life and Music of Astor Piazzolla”, Google).

Suuri osa naistangolaulajista ovat esittäneet nimenomaan tangolaulua (tango canción) ennemminkin kuin tanssittavaa orkesteritangoa: mm. Nelly Omar (1911-2013), Azucena Maizani (1902-1970), Rosita Quiroga (1896-1984), Mercedes Simone (1904-1990) ja Libertad Lamarque (1908-2000). Naistangolaulajia esitellään mm. Facebookissa videolla Music Session with Sonja – Female Tango Vocals. YouTubessa Tango Femenino -kanavalla on listattu naislaulajien esittämää tanssittavaa perinteistä tangoa.

Tangolaulusta yleisellä tasolla voi lukea tarkemmin Mirre Valkenburgin Codarts-musiikkiopiston opinnäytetyöstä ”El Tango Canción”.

Astor Piazzolla ja konserttitango

Konserttitangon voidaan katsoa syntyneen Astor Piazzollan (1921-1992) uuden tangon, tango nuevon, myötä. Piazzolla uudisti tangoa yhdistäen siihen elementtejä klassisesta musiikista ja jazzista. Piazzolla asui mm. Buenos Airesissa, New Yorkissa ja Pariisissa ja altistui siten paljon erilaisille musiikkityyleille. Hän soitti perinteistä tangoa bandoneonistina Anibal Troilon orkesterissa ja teki orkesterille sovituksia. Piazzolla opiskeli klassista musiikkia argentiinalaisen Alberto Ginasteran johdolla Buenos Airesissa ja myöhemmin ranskalaisen Nadia Boulangerin opissa Pariisissa. Hän sai vaikutteita jazzista New Yorkissa ja Pariisissa ja levytti jazzsaksofonisti Gerry Mulliganin kanssa.

Piazzollan tango nuevo on kuunneltavaksi tarkoitettua taidemusiikkia, jota on soitettu kaikissa maailman suurissa konserttitaloissa, toisin kuin perinteistä tangoa. Piazzolla sävelsi ja levytti vain muutaman valssin ja milonga camperan. Hänen kokoonpanojaan olivat mm. perinteinen tango-orkesteri Orquesta típica 1946-1950, Octeto Buenos Aires 1955-1958, Orquesta de Cuerdas 1955-1958 ja Quinteto 1960-1970. Oktetissa ja kvintetissa oli mukana sähkökitara.

Astor Piazzollasta voi lukea lisää seuraavista lähteistä: Piazzolla.org (arkistoitu versio), The Astor Piazzolla Foundation, Timeline of the great tango composer: Astor Piazzolla (Sadler’s Wells) ja Quinteto Astor Piazzolla. Suvi Kallion pro gradu Kulttuurisia artikulaatioita uudessa tangossa Suomessa – diskurssi- ja musiikkianalyyttinen tutkimus tarjoaa hyvää taustaa Piazzollasta ja hänen musiikistaan (sekä tangomusiikin historiasta yleisesti) suomeksi.

Sävellykset, sovitukset ja esitykset

Kun kuuntelee levytettyä tangoa kuulee musiikkia monella tasolla: kappaleen, joka on sävelletty, sovitettu ja vielä esitetty tietyllä tavalla. Tangosanoituksia käsitelleen erikseen omalla sivullaan.

Monet suurista tangomuusikoista sävelsivät osan esittämästään musiikista. Tangomusiikin tietokannoista, kuten tango.info, voi etsiä tietoa tangosävellysten määristä. Tällä tavoin selviää esimerkiksi, että tangon vanhan kaartin merkkihahmo Angel Villoldo sävelsi yli sata kappaletta ja suurin tangolaulaja Carlos Gardel lähemmäs pari sataa. Suuri säveltäjä-muusikko Astor Piazzolla sävelsi yli 750 teosta.

Perinteisen tangon merkittävät orkesterijohtajat – nelikko Juan D’Arienzo, Carlos Di Sarli, Anibal Troilo ja Osvaldo Pugliese – sävelsivät kukin kymmeniä tangoja. Tuottelian säveltäjänä orkesterijohtajista oli Francisco Canaro, joka sävelsi kolmisen sataa kappaletta, joista suurin osa oli tangoja. Muita tuotteliaita tangosäveltäjiä olivat esim. Sebastian Piana (mm. Tinta roja, Milonga sentimental), Mariano Mores (mm. En esta tarde gris, Gricel), Juan Carlos Cobián (mm. Nostalgias, El motivo) ja Juan De Dios Filiberto (mm. Caminito, Quejas de bandoneon).

Tangon vanhan kaartin aikoina 20-luvulle saakka ei ollut olemassa varsinaisia tangosovittajia tai -sovituksia. Sävellykset olivat yksinkertaisia ja koostuivat melodiasta ja yksinkertaisesta säestyksestä, esimerkiksi vain soinnuista. Soittajat itse sovittivat ja tulkitsivat kappaleet (”a la parrilla” eli suoraan yksinkertaisesta pianonuotista), mistä johtuen yksi esitys saattoi erota toisesta, vaikka kyseessä oli sama kappale.

20-luvulla Julio De Caron ja muiden tangon uudistajien myötä tangoon alkoi tulla varsinaisia sovituksia. Yleisesti ottaen sovittamiseen kuuluu sävellyksen muokkaaminen ja räätälöinti tietylle kokoonpanolle. Muokkaamiseen voi kuulua melodian koristelua, rinnakkaisten melodioiden luomista, kappaleen harmonian kehittelyä, kappaleen muodon muokkaamista ja orkestraatiota eli linjaamista, mikä soitin soittaa mitäkin. Kuuluisia perinteisen tangon sovittajia olivat mm. Argentino Galvan, Hector Artola ja Julian Plaza.

Jokaisella muusikolla on oma tyylinsä soittaa. Yksittäisen muusikon soittotapaa, kuten koko orkesterin kokonaisuutena, ohjaa orkesterinjohtaja. Esimerkiksi tangopianisteista Juan D’Arienzon orkesterissa soittaneella ja sittemmin oman orkesterinsa perustaneella Rodolfo Biagilla, pianisti-orkesterinjohtaja Carlos Di Sarlilla ja Anibal Troilon orkesterissa soittaneella Orlando Goñilla oli jokaisella oma tunnistettava tyylinsä.

Tangomusiikin elementit

Paljon käytetty tapa analysoida erityisesti klassista musiikkia on jakaa musiikki sen osatekijöihin eli elementteihin, sillä yksittäistä elementtiä voi olla helpompi tarkastella kuin musiikkikappaletta kokonaisuutena.

Tangoblogisti Simba Tango on laatinut erinomaisen kirjoituksen, What to listen for in tango, jossa hän esittelee tangolle tyypillisiä musiikillisia elementtejä (rytmi, melodia, harmonia ja sointiväri). Tango-DJ ja -kirjalija Michael Lavocah on kirjoittanut hienon, erityisesti aloittelijoille sunnatun, tekstin tangon kuuntelemisesta TodoTango-sivustolle, Listening to tango dance music – A beginner’s guide. Lavocah jakaa tangomusiikin neljään pääelementtiin: syke, rytmi, melodia ja lyriikka. Tangotanssija ja -opettaja Murat Erdemsel puolestaan jakaa tangomusiikin kahdeksaan elementtiin (The 8 elements of tango music): syke, rytmi, melodia, harmonia, tekstuuri, dynamiikka, sointiväri ja muoto. Helsingin kaupuginorkesterin Opi kuuntelemaan klassista! -kokonaisuuden Musiikkia pähkinänkuoressa -osiossa on hyvä suomenkielinen perehdytys musiikin elementteihih: rytmi, melodia, harmonia, muoto, sointiväri ja dynamiikka.

Tangon musiikkianalyysia on käyty englanniksi läpi kattavasti seuraavissa neljässä kirjassa: Tango Course (Horacio Salgan), Tracing Tangueros – Argentine Tango Instrumental Music (Kacey Link, Kristin Wendland), The Tango Orchestra – Fundamental Concepts and Techniques (Julián Peralta) ja Fundamental Tango Tools (Paulina Fain). Näistä viimeksi mainittu on ladattavissa ilmaiseksi verkossa.

Melodia

Tangomelodiat jaetaan karkeasti rytmillisiin (melodía rítmica) ja lyyrisiin (melodia cantanda/expresiva/legada). Esitystavoista rytmilliseen melodioihin kuuluu staccato (terävästi) ja lyyrisiin legato (sitoen). Yleinen tapa on vaihdella melodian soittoa rytmillisen ja lyyrisen soittotavan välillä.

Rakenteellisesti melodiat koostuvat fraaseista (frase), puolifraaseista (semifrase) ja motiiveista (motivo). Useimmiten perinteisessä tangossa fraasi on kahdeksan, puolifraasi neljän ja motiivi kahden 4/4-tahdin mittainen. Motiivi on lyhyt musiikillinen idea. Kaksi motiivia muodostavat puolifraasin ja kaksi puolifraasia yhden kokonaisen fraasin. Yksi tapa muodostaa fraasi on kysmys-vastausmuoto, jossa ensimmäinen puolifraasi on ikäänkuin kysyvä ja seuraava puolifraasi siihen vastaava.

Pohjimmiltaan tangomelodiat perustuvat diatonisen duuri-mollisäveljärjestelmän sävellajeihin, kromaattiseen asteikkoon, kolmisointuihin ja intervalleihin. Näitä käsitellään tarkemmin alla, kun puhutaan harmoniasta.

Fraseo (tai parafraseo) tarkoittaa fraseerausta ja on tärkeä osa tangomelodian esittämistä. Siinä esimerkiksi yksikertaisesti kirjoitettua melodiaa muutetaan rytmillisesti siten, että joidenkin nuottien kestoa pidennetään ja toisten lyhennetään. Tavallisesti tahdin painollisille iskuille osuvia nuotteja pidennetään ja tahdin painottomielle osille osuvia nuotteja lyhennetään.

Lisätietoa ja esimerkkejä

Rytmi

Varhaisen tangon ja milongan habanerarytmiä, 3–3–2-rytmiä, marcato-rytmiä ja valssin rytmiä on käsitelty yllä. 1920-luvulta lähtien tangon perusrytmiksi muodostui siis marcato (myös marcatto, marcado, el cuatro), joka on tasainen 4/4-rytmi. Marcaton hienous on siinä, että sitä voidaan varioida paljon, mm. aksenteilla ja arrastre-kuviolla. Yumba on Osvaldo Pugliesen kehittämä marcato-rytmin variaatio, jossa tahdin ensimmäisen ja kolmannen iskun jälkeen toiselle ja neljännelle iskulle tulee perkussiivinen bassoisku. Síncopa on tietyn tyyppinen tangolle ominainen synkooppi (rytmillinen kuvio), jossa aksentit tulevat tavallisesti painollisten iskujen väliin.

Lisätietoa ja esimerkkejä

Harmonia

Harmonia tarkoittaa pohjimmiltaan samaan aikaan soivien sävelten yhteissointia. Soinnut ja sävellajit ovat esimerkkejä harmonian rakennuspalikoista. Tangossa yleisiä sointuja ovat tavalliset kolmisoinnut. Sävellajit kuuluvat yleisesti länsimaiseen diatoniseen duuri-mollisäveljärjestelmään. Yhdessä tangossa on tavallista vaihtaa sävellajia käyttäen esimerkiksi rinnakkaissävellajeja, jolloin kappaleessa kuulee sekä duuri- että mollisointia (Tango dj duo Age & Sebastian: From major to minor).

Kappaleen harmonia muodostaa jännitteitä, jotka purkautuvat vahvistaen kappaleen fraasien muodostumista alusta loppuun; tangossa fraasi päättyy kadenssiin (cadencial) eli lopukkeeseen, jolloin harmoninen jännite purkautuu. Tangokappaleet päättyvät tavallisesti ns. autenttiseen kadenssin (soinnut V-I), joka luo kappaleelle lopullisen päättymisen tunteen. Näistä kahdesta loppusoinnusta käytetään onomatopoeettista nimitystä ”chan-chan”.

Tangon rakenteessa harmonia, eli yhteissointi, muodostuu siitä miten yksittäiset soittimet soittavat (yksittäisiä ääniä vai sointuja) ja orkestraatiosta. Orkestraatio tarkoittaa sitä, miten sävellys on jaettu eri soittimille; mitkä eri soittimet soittavat milloinkin. Kolme tavallisinta orkestraation muotoa ovat solo, soli ja tutti. Solossa vain yksi yksittäinen soitin soittaa. Soli-osuudessa yksi orkesterin sektio, kuten kaikki bandoneonit, soittavat yhdessä ja muut ovat hiljaa. Tutti-osuus tarkoittaa että koko orkesteri soittaa yhdessä.

Lisätietoa

Sointiväri

Tangon sointiväri muodostuu ennen kaikkea kolmesta tekijästä: soittimista, niiden soittotavasta ja vanhan tangon kulta-ajan levytetyn musiikin tapauksessa myös äänitystekniikasta. Jokaisella soittimella on oma äänialansa eli niiden sävelkorkeuksien joukko, jonka soittimella pystyy tuottamaan. Kontrabasson ääniala on esimerkiksi matalampi kuin viulun.

Yhtä ja samaa soitinta voi soittaa monella eri tavalla, esimerkiksi kontrabassoa voi soittaa jousella ja ilman. Tangoon kuuluu leimallisesti myös tyypillisiä rytmisiä soittotekniikoita, joista käytetään nimeä yeite (mon. yeites). Soittimista ja tangon äänitystekniikasta kerrotaan lisää alla.

Rakenne

Tangon melodia ja harmonia muodostavat fraaseja, jotka puolestaan liittyvät yhteen muodostaen kappaleen osia. Tangot koostuvat perinteisesti kahdesta tai kolmesta osasta, jotka nimetään A-, B- ja C-osiksi. Yksi yleinen tangon muoto on ABABA, jossa A- ja B-osat siis toistuvat. Tässä muodossa viimeinen A-osa on usein ns. variaatio, variación, jossa jokin soolosoitin soittaa nopean 16-osanuottijuoksutuksen päättäen kappaleen.

Lisätietoa ja esimerkkejä

Perinteiset tangosoittimet

Tangon soitto-oppaita myy mm. Tango Sin Fin (tällä hetkellä bandoneonille, kontrabasolle, viululle, huilulle, pianolle ja kitaralle). Tangon soitonopetusta saa joiltain suomalaisilta tangomuusikoilta.

Bandoneon

Bandoneon on tangon soittimista omaleimaisin. Siitä voi lukea lisää Vapaalehdykkä-sivustolta. Perinteinen tangossa käytetty bandoneon on vaihtoääninen, mikä tarkoittaa että yhtä ja samaa näppäintä painamalla muodostuu eri ääni riippuen siitä suljetaanko vai avataanko palje. Näppäimiä on diskanttipuolella 38, bassopuolella 33 ja vaihtoäänisyyden myötä äänten kokonaismäärä on 142. Näppäinten asettelu on ns. reiniläinen.

Bandoneon on harmonikan sukuinen ns. ilmasoitin, jossa paljetta avaamalla ja sulkemalla ilma virtaa metallisten kielten ohi ja saa ne värähtelemään, mistä syntyy ääni. Näppäimiä painamalla koneisto avaa ja sulkee läppiä, jotka saavat ilman virtaamaan koneistossa.

Kuuluisia tangobandoneonisteja olivat mm. Juan Maglio ”Pacho”, Ciriaco Ortiz, Eduardo Arolas, Pedro Maffia, Pedro Laurenz, Anibal Troilo ja Astor Piazzolla.

Lisätietoa

Viulu

Viulu on kontrabasson ohella toinen tango-orkesterin jousisoittimista. Viulua soitetaan joskus myös ilman jousta käyttäen pizzicato-tekniikkaa. Tangoviulun, kuten muidenkin tangoinstrumenttien, soittoon kuuluu olennaisena osana rytmiset efektit (yeites), joita tehdään sekä jousella että ilman. Kuuluisia tangoviulisteja olivat esim. Elvino Vardaro, Julio De Caro ja Enrique Camerano.

Lisätietoa

Kontrabasso

Kontrabassoa soitetaan sekä jousella että ilman. Sointi on matala ja luo pohjan tangon säestykselle. Kuuluisia tangobasisteja olivat mm. Leopoldo ”El Negro” Thompson, José ”Pepe” Díaz ja Enrique ”Kicho” Diáz.

Lisätietoa

Piano

Piano on monipuolinen soitin, jolla on suuri ääniala. Sitä käytetään tangossa sekä säestykseen että melodian soittamiseen. Kuuluisia tangopianisteja olivat esimerkiksi Rodolfo Biagi, Carlos Di Sarli ja Orlando Goñi.

Lisätietoa

Kitara

Nykyisen akustisen nylonkielinen klassisen kitaran edeltäjä, suolikielinen kitara, oli tangon alkuaikojen soitin, mutta se ei kuulu perinteiseen tango-orkesteriin. Astor Piazzolla esitteli puoliakustisen sähkökitaran kokoonpanossaan Octeto Buenos Aires vuonna 1955. Tangokitaraa soitetaan sekä plektralla että ilman. Kuuluisia tangokitaristeja olivat mm. Luciano Rios, Leopoldo Thompson, Roberto Grela ja Ubaldo de Lio.

Lisätietoa

Laulu

Tangolaulua (tango canción) ja naistangolaulajia on sivuttu edellä. Myös tangotanssimusiikkia soittaneissa perinteisissä orkestereissa oli monia taitavia laulajia. Usein laulajat olivat orkesterinjohtajien veroisia tähtiä ja tangon kulta-ajan jälkeen jopa vielä suurempia. Tangon laulamisessa tyypillisellä fraseerauksella (fraseo) on keskeinen rooli.

Perinteisesti tangolaulajat ovat olleet äänialaltaan tenoreita ja baritoneja. Poikkeuksen tähän tekee Anibal Troilon orkesterin solistina kuuluisaksi tullut Edmundo Rivero. Tangolaulajilla on joskus tapana esittäessään muuttaa kappaleen alkuperäistekstiä, useimmiten hyvin hienovaraisesti, mutta joskus siten, että tietyn tekstinkohdan merkitys muuttuu (ks. englanniksi tekstitetty video EXPEDIENTE TANGO // LOS CANTANTES:LETRA CAMBIADA por Julian Graciano).

Kuuluisia perinteisen tango-orkesterien solisteja ovat mm. Alberto Podestá, Raul Berón, Alberto Castillo, Francisco Fiorentino ja Alberto Marino. Tangon kulta-ajan jälkeen merkittäviä laulajia olivat mm. edellä mainittu Edmundo Rivero ja Roberto Goyeneche.

Lisätietoa

Tango-orkesterit ja niiden tyylit

Tangon kulta-ajan orkesterin ydin oli yllä kuvattu sekstetti (piano, kontrabasso, kaksi viulua ja kaksi bandoneonia), jota usein laajennettiin suuremmaksi kokoonpanoksi. Joissain orkestereissa oli tangolle epätavallisempiakin soittimia, kuten harppu (Osvaldo Fresedon orkesteri) ja harmonikka (Edgardo Donaton orkesteri). Tango-orkesteriin kuului soittajien lisäksi orkesterinjohtaja ja yksi tai usemapi vokalisti. Joillain orkestereilla oli lisäksi omat luottosovittajansa.

Orkesterit nimettiin perinteisesti johtajansa mukaan, kuten Orquesta típica Juan D’Arienzo. Joillakin orkestereilla oli lisäksi muukin nimi, kuten José Garcian orkesterin Los Zorros Grises (”harmaat ketut”) ja Edgardo Donato y sus muchachos (”Edgardo Donato ystävineen”). Orkesterinjohtajilla oli myös omat lempinimensä, kuten Pichuco (Anibal Troilo) ja El Pibe de La Paternal (Osvaldo Fresedo).

Eri aikoina erilaiset soittotavat olivat muodissa ja tangomusiikki kehittyi jatkuvasti tangon synnystä sen kulta-ajan läpi. Eri tango-orkestereille kehittyi ajan myötä omat leimalliset tyylinsä. Tangon alkuaikoina tangomusiikkin suhteellisen kehittymättömyyden vuoksi orkesterit kuulostivat paljon enemmän toinen toisiltaan, kuin kulta-ajan huipulla 1940- ja 1950-luvuilla, jolloin tangon musiikillinen ilmaisu oli hyvin hienostunutta.

Perinteisiä tango-orkestereja jaotellaan usein eri tavoin esimerkiksi ajallisesti tai tyylillisesti. Kronologisesta jaottelusta esimerkkejä ovat Tango UK -sivuston Get to know your tango orchestras ja Buenos Airesin tangomuseon (Museo Mundial del Tango) orkesterien tyylien kaavio Cuadro relacionador de estilos orquestales.

Tyylillisiä jaotteluja on mm. seuraavilla sivuilla: Major Tango Orchestras by Eduardo Lazarowski (Durham Tango), Major Tango Dance Orchestras, Periods, And Schools (Tangology 101) ja The Three Lines of Tango Orchestras (Tango Mentor). Michael Lavocahin kirjassa Tango Stories: Musical Secrets ja David Thomasin kirjassa Getting To Know: Twenty Tango Orchestras luodaan kattava yleissilmäys perinteisiin tango-orkestereihin.

Erityisesti tangotanssimusiikia on esitelty Trud Antzéen sivustolla Tango Notes, Hlynur Helgassonin sivustolla Tangólógía, Dan Boccian orkesterimonisteessa (Orchestra handout), Clive Harrisonin sivustolla Barrio de Tango ja Stephen Brownin kokoamassa listassa Classics of Tango Dance Music (joka on koottu myös Spotify-soittolistoiksi: Classics of Tango Dance Music on Spotify).

Tangolevytykset

Perinteinen tangomusiikki 1900-luvun alusta 1950-luvulle saakka on alunperin julkaistu gramofonilevyillä, joiden äänitystekniikka antaa tangon yleissoinnille oman tyypillisen luonteensa. Levytykset voivat nykymusiikkiin tottuneelle kuulostaa rahisevilta. 50-luvulla tangoa alettiin julkaista vinyylilevyillä. 1950-luvun lopulla käyttöön otettiin kaksikanavainen stereoäänitystekniikka.

Ennen vuotta 1926 tehdyt kaikkein varhaisimmat tangolevytykset on tehty akustisesti eli ilman ääntä vahvistavia mikrofoneja. Näissä levytyksissä eri soitinten erottaminen toisistaan on haastavaa, mistä esimerkkeinä voi kuunnella 1910-luvun levytyksiä levyltä ”La prehistoria del tango”, joko YouTubessa tai Spotifyssa.

Levy-yhtiöillä oli paljon valtaa tangon musiikkibisneksessä, mikä on vaikuttanut mm. siihen, mitä orkestereita ja levytyksiä nykyään on mahdollista kuulla. Tangoteca-sivustolla on julkaistu hyvä perehdytys Buenos Airesissa toimineisiin tangomusiikkia julkaisseisiin levy-yhtiöihin (Sellos – A beginner’s guide to tango record labels). Tango-DJ:t Jens-Ingo Brodesser ja Frank Jin ovat kirjoittaneet blogeihinsa tangolevytyksistä ja -levytystekniikasta. Vanhojen tangolevytysten digitoimisesta voi lukea Tango Time Travel– ja Tango Tunes-sivustoilta. Simba Tango -blogissa on mielenkiintoinen kirjoitus tangolevytysten määrästä tangon kulta-aikana (The Golden Age Visualized).

1980-luvulla tangomusiikkia alettiin siirtää gramofoni- ja vinyylilevyiltä laserlevyille. Joskus tässä siirrossa (transfer) musiikkia ”paranneltiin” esimerkiksi lisäämällä siihen kaikua. Joskus taas musiikkia ei siirretty täsmällisellä nopeudella, jolloin CD-versio saattoi esimerkiksi olla alkuperäistä hieman nopeampi tempoltaan ja vastaavasti hieman korkeampi äänenkorkeudeltaan. Tango-DJ Matías (Matthias Bellemann) on jaotellut eri CD-julkaisuja niiden laadun perusteella (Music collection). Tango-DJ Age Akkerman on kirjoittanut kattavasti tangolevytysten oikean nopeuden (ja äänenkorkeuden) löytämisestä (Tango retuned – Restoring tango’s to their original speed and pitch).

Tangomusiikin restauroinnista on laadittu useita hyviä kirjoituksia, mm. Restoring Golden Age Tango Music (Doug Reuhl) ja How We Work (TangoTunes). DJ Antti Sunialan englanninkielisessä blogissa on hyvä kirjoitus musiikkiesimerkkeineen tangolevytysten äänenlaadusta: Sound quality (Tango, Vals & Milonga).

Tangomusiikin aikajana

1880-luku: Ensimmäiset tangokappaleet ja sanoitukset syntyvät.

1910-luku: Ensimmäinen varsinainen tango-orkesteri levyttää gramofonilevyn. Tangolaulu syntyy Gardelin levyttämän Mi noche tristen myötä.

1920-luku: Tangon vanha kaartin (Guardia vieja) rinnalle nousee uusi kaarti (Guardia nueva), kun Julio De Caron 1924 perustaman orkesterin johdolla tangomusiikki alkaa monipuolistua. 1926 tehdään ensimmäiset mikrofoneilla vahvistetut levytykset, mikä parantaa levytysten äänenlaatua merkittävästi.

1930-luku: 1935 Gardel menetyy lentotapaturmassa ja Juan D’Arienzon orkesteri pianistinaan Rodolfo Biagi uudistaa tangomusiikin. Tangon kulta-aika alkaa, kun D’Arienzon orkesteri palaa tangon uuden kaartin jälkeen takaisin yksinkertaisempaan ilmaisuun, mutta nyt entistä nopeampana ja energisempänä, mikä hullaannuttaa tanssijat. Muut tango-orkesterit seuraavat perässä.

1940-luku: Tangon kulta-aika on huipussaan. Tangoa on Buenos Airesissa kaikkialla. Orkestereilla on omat personaalliset tyylinsä. 1942 levytettyjen tangojen tempo hidastuu ja yleisvire vakavoituu mahdollisesti peilaten toista maailmansotaa.

1950-luku: Tangon äänitystekniikka kehittyy entisestään: otetaan käyttöön nauhamasterit ja vinyylilevyt. Tangon, erityisesti tanssimusiikin ja tanssin, suosio alkaa hiipua. Tangolaulu vahvistuu jälleen. Piazzolla muodostaa oktettinsa 1955 ja muuttaa tangon ikiajoiksi esittelemällä maailmalle tango nuevon.

1960-1970-luvut: Tangotanssimusiikki palaa säästöliekillä. Piazzollan uusi tango valloittaa maailmaa.

1980-1990-luvut: Tangotanssin uusi tuleminen alkaa. Piazzolla menehtyy 1990.

2000-luku: Electrotango syntyy (Gotan Project, Bajofondo Tango Club, Tanghetto, Narcotango, Otros Aires; ks. A DJ’s Guide to Neo-Tango Recordings). Tango-orkesterien uudelle tulemiselle luodaan pohjaa, kun mm. Orquesta Escuela de Tango Emilio Balcarce perustetaan.

2010-luku: Tango-orkestereiden uusi tuleminen, sekä Buenos Airesissa (Tango Alive) että muualla.

Lisätietoa

Tangomusiikin historia ja kehitys

Tangomusiikin tietokantoja

Tangoradioita

Tangopodcasteja ja -videoita

Tangomusiikkia YouTubessa ja Spotifyssa

Tangomusiikin hankkiminen

Tangonuotteja ja sovituksia


Tämä sivu on julkaistu 2.6.2020 ja päivitetty 22.10.2020.